Hasanniementie 80110 JOENSUU
Kesällä 2012 Joensuun Hasaniemen kesäteatterin päätuotantona nähdään hurjan suosion saavuttanut, Jaakko Tepon ja Ismo Apellin käsikirjoittama ja Apellin ohjaama Jaakko Teppo goes to Mallorca. Rooleissa nähdään mm. Ismo Apell, Jamppa Kääriäinen, Gary Revel JR sekä Johanna Heimonen. Tuotannon musiikista vastaa Ilja ja Johannes Tepon yhtye Kaukolasipartio. Musikaalissa kuullaan Jaakko Tepon varhaisinta tuotantoa sekä uusia sovituksia.
Agapetuksen käsialaa oleva farssi-klassikko Syntipukki. Syntipukki saa uuden ilmeen Freedex Tuotanto oy:n kanssa tiivistä yhteistyötä tekevän ohjaaja Mikko Kivisen käsittelyssä. Tuttuun tapaansa ohjaaja Mikko Kivinen pyyhkii pölyt kansan rakastamasta klassikosta ja höystää tarinaa ajankohtaisilla ja puhuttavilla kommenteilla. Näyttelijäkaartiin kuuluvat Vares-elokuvissa mainetta niittänyt Juha Veijonen, TV:stä tuttu Kaija Kiiski, Kotikatu-sarjan Teemu Luotolana tunnettu Ville Keskilä, sekä myös tanssijana ja laulajana kunnostautunut lahjakkuus Jane Kääriäinen. Tämä koukuttava ja monimutkainen ihmissuhdevyyhti kehkeytyy tavaratalo Sampossa, jossa lopulta monien juonien ja sekaannusten jälkeen rakastavaiset saavat toisensa ja väärinkäsitykset selviävät.
Joensuussa on odotettavissa mielenkiintoinen ja antoisa teatterikesä!
kotisivut, homepage